Elokolo


    2009-11-16
 

HUONON ÄIDIN KIELLETYT TUNTEET

   

Pari vuotta sitten Väestöliitto keräsi ja julkaisi kokoomakirjan äidin kiellettyjen tunteiden kertomuksista.
Välitila ry:n tuottama monologonäytelmä sai ensi-iltansa maaliskuussa 2009.
Nyt kirjan tarinat liikkuvat ja tulevat lähelle kuulijoita kiertävässä monologiesityksessä, jossa aidin tunteita tulkitsee 27-v MINNA HEIKKINEN, jolla ei ainakaan vielä toistaiseksi ole lapsia.

Omakohtaisten sallittujen, tai sen paremmin kiellettyjenkään, äitiydentunteitten puuttumista ei huomaa Minnan monologista.
Minna järisyttää ja koskettaa todella - ainakin tällaista äitiä, joka myöntää ihan ääneen kiellettyjen tunteiden koskettaneen omaakin mielenmaailmaa joskus.
Monologia kuunnellessa voi jokainen eläytyä ja käydä läpi asioita ja ajatuksia ihan hiljaa ja itsekseen.
Näytökseen liittyvä meditatiivinen musiikki tuntuu kuin avaavan mielen.

(Huonon äidin ja hyvän näyttelijän kuvasi JUHANI STYRMAN)

MINNA HEIKKINEN vaikuttaa siviilipersoonana hiljaiselta ja mietteliäältä nuorelta naiselta. Pienellä estradilla hän herää sanoinkuvaamattomalla volyymilla henkiin ja hänen kasvojensa, silmiensä ja eleittensä kieli on uskomattoman riipivää, aitoa ja pelottavan paljastavaa.

HUONO ÄITI- monologi kestää vain puolisen tuntia ja aiheen intensiivisyydestä johtuen voisi pidempi esitys kääntyä jo ahdistavaksi, synkäksi.
Nyt lyhyt hetki äidin mustempien tunteiden viidakossa ei vakavuudesta ja itkettävyydestäkin huolimatta äidy kuristavaksi ahdistukseksi.
Ja esitys päättyy positiivisuuteen ja se on asiallinen ratkaisu ohjaaja MARJA TUOMISELTA.

Pelkkänä viihdyttävänä esityksenä ei monologia HUONO ÄITI voi pitää, sillä tämän esityksen hyvin monella paikkaa ja hyvin monelle ihmiselle esittäminen saattaisi jopa estää perhetragedioiden syntyä.
Ainakin monologin näkeminen hälventäisi, tai jopa hävittäisi äitien syyllisyyttä ja itsesyytöksiä.
Kiellettyjen tunteiden julkituominen ja yhteinen jakaminen tervehdyttäisi monia mieliä ja saisi aikaan henkistä hyvinvointia.

Monologi on pienimuotoinen myös ylöspanoltaan ja ohjaaja TUOMINEN ja näyttelijä HEIKKINEN tuovat esityksensä varsinkin pääkaupunkiseudulle pieniinkin tiloihin erittäin edullisesti!
Vähän kauemmas suuntautuvilta esiintymismatkoilta saa tilaaja pulittaa matkalippujen verran lisää liksaa, mutta pääkaupunkiseudulla YTV kuljettaa pienen tarpeiston, kuten roolivaatteet ja pinnatuolin, kätevästi paikkaan kuin paikkaan!

Tällaisen esityksen pitäisi kuulua kaikille ihmissuhdetyön opiskelijoille, neuvola- ja sairaalahenkilöstölle, kaikille isille ja äideille (ja sellaiseksi harkitseville), sekä kaikille tällaisille vanhemmillekin mutseille, joilta oma aktiivinen pikkulapsi-ajanjakso on jo aikaa jäänyt taa.

Joulukuussa 2009 HUONO ÄITI on koettavissa Taiteen Vaihtolavalla Fleminginkatu 21
Liput 5/8€ ja myös ilmaisesityksiä luvassa.

Aikataulu / esityksen tilausasioissa postia osoitteeseen valitila@gmail.com

 

 
     
     
    Marjut Salama  
 
Lähetä kommentti toimitukselle

 

""
""
Ajotaito