Vantaan Flamingo on paikka, jossa en koskaan kuvitellut käyväni.
Enkä kyllä koskaan ollut kuvitellut meneväni katsomaan myöskään Danny-showta.
Olen sitä ikäluokkaa, joka jo lapsena sai katsella ja kuunnella Dannyn uran alkumetrejä niin teeveestä, kuin radiostakin.
Olen toki kyllä jo aiemmin todennut Dannyn suuren ammattitaidon ja suonut hiljaista kunnioitusta hänen pitkänlinjanuralleen, jossa hän on pystynyt kaikesta aallokosta huolimatta aina omassa kurssissaan, tyylilleen uskollisena.
Mutta se tyyli ja se musiikki on ollut sellaista, jota en ole koskaan pitänyt lempparinani, joskin jo pentuiästä muistan, miten ”Aaveratsastajat” saivat ihokarvat tärisemään jännityksestä.
Tai Speden elokuvan ”Noin seitsemän veljestä” tunnari ”Seitsemän kertaa seitsemän” soi positiivisesti päänsisäisessä levyautomaatissa aina sillointällöin.
Muuten Danny on ollut vain henkilö, jonka uraa ja elämääkin on retosteltu erilaisissa lehdissä, erilaisilla teemoilla ja nekin uutiset on tullut silmäiltyä vain toisella silmällä.
Kun pari viikkoa sitten pari erittäin rakasta ystävääni kertoivat tarvitsevansa kyydin VANTAAN ONNELAAN ja seuraa Dannyn ROCK ACADEMY- kiertueen päätösiltaan Vantaan Flamingoon, huomasin suostuvani.
Paikkaa ei voi kehua viihtyisäksi, pikemminkin tulee mieleen Leningradilainen ”yökerho” 80-luvulla.
Mutta saatuamme näkyvyydeltä hyvät paikat istuaksemme ja kalliit ”drinkit” juotavaksemme, aloin suhtautua odotuksella illan ohjelmaan.
Päätin olla rento ja vastaanottavainen.
Show pyörähti käyntiin Talent-Rantalaisen rytmisellä esityksellä ja vihdoin (kun kolmas kallis ”drinkki” oli katoamassa kurkkuni pimeyteen) lavan verhot aukenivat..
Verhojen kätköistä paljastui vanha kunnon Danny, iättömänä ja ajattomana, niinkuin aina.
ROCK ACADEMY- esityksen ensi-ilta oli ollut 19.11 ja lauantainen 12.12 ilta oli oleva kiertueen viimeinen.
Kolme tanssityttöä kiiltävissa mekoissaan ja The Islanders yhtye, jossa jäsenet ovat nuorentuneet vuosien pitkässä saatossa, vaikka solisti onkin pysynyt samana, aloittivat vyöryvästi rullaavan esityksensä.
En nyt mene niin pitkälle, että ryhdyn kehumaan Dannyn ilmiömäistä nuorekkuutta, mutta en silti liioittele yhtään, kun sanon, että harva saman ikäluokan kaveri pystyy samaan rutistukseen!
Danny - alias Ilkka Lipsanen -on syntynyt vuonna 1942. Näitten vuosikertojen kaverit ovat jo monesti näillä kalenterilukemilla varsinaisia sohvaperunoita ja ikääntyneitä harmaantasaisia taattoja.
Mutta eipä Danny.
Nahkaverhoiluun sujahtaneena, hiukset vaaleina hulmuten Danny aloitti minua suuresti sykähdyttäneen shownsa, jossa kerrattiin Rock'n Rollin historiaa viisikymmenluvulta aina puoleenväliin seitsemänkymmentälukua.
Varsinkin shown alkupuolisko oli täyttä tavaraa ja tasainen (muttei tasaisen tylsä) rock-klassikoiden kavalkadi oli tasokas ja varsinkin minulle todella mieleinen.
Bändi joka veti parastaan ja varsinkin kolme neitokaista korostivat osuuksillaan Dannyn esiintymistä ja he täyttivät lavalla myös ne hetket, kun maestro itse vetäytyi hetkeksi kulisseihin.
Melkein liian silmät lukitseva oli taustan kolme skreeniltä tykitetty rock-historian kuvitus, jossa saatiin katsella niin Beatleseja, Elvistä, Dannyä itseään ja kaikkia muita musiikin legendoja ja loikkihan siellä skreenillä myös Spede ja Simokin ”Noin Seitsemän Veljestä” filmin vauhdissa.
Danny myös kertoi kappaleiden ja artistien historiasta biisien välillä ja se oli minusta ihan hauska ACADEMY- oppitunti.
Vaikka osa yleisöstä oli tätä meikäläistä ikäluokkaa, salin pöytiä kansoittivat myös nuoremmat ikäluokat, joille historian pänttääminen mukavalla fiiliksellä saattoi olla ihan mukava sivistyksen lyhyt oppimäärä.
Väliajan jälkeen päästiin jo pikaisesti omimmalle vuosikymmenelleni, eli 70-luvulle. Meinasin itkuun ilosta pillahtaa, kun Dannyn-showhun mahtui nuoruusikäni suuria idoleita, kuten Mark Bolan ja Suzi Quatro!
VARPU VIRTA, tanssitytöistä selkeimmin erottuva neitonen, vetäisikin aivan riemastuttavan hyvän
Quatro-tulkinnan!
 Kultalamee housupukuun ja hillittömiin seiskytluvun korkoihin kytketty etunimensä kaltainen notkea tyttö, esitti kappaleen "CAN THE CAN" vielä paremmin, kuin Suzi itse aikoinaan.
Eikä Varpu ollut esitykseltään tai ääneltään huono muissakaan esityksissään.
Hänestä kuullaan vielä - kuten sanonta kuuluu.
Iltaan kuului myös muutama Danny-klassikko ( Kesäkatu, Tuuliviiri, Maantieltä taloon), mutta koska koko ilta oli niin hyvin lämmitelty, nekin hyvät esitykset upposivat kuin lämmin veitsi voihin.
Kun shown jälkeen kättelin reipasta ja pirteältä tuntuvaa maestroa kädestä pitäen, voin olla hänelle lausumieni sanojen takana.
Sopertelin jotain sellaista, että en ollut todellakaan uskonut, että Danny – show olisi näin hyvä ja että olin viihtynyt täysillä ja mielialani oli kohentunut huomattavasti illan aikana.
Vaikka tämän jo nyt loppuun viedyn ROCK ACADEMYN tekeminen ja kiertueaika on varmaan ollut iso ja raskas prosessi, toivon, että jotain uutta on vielä tulossa...!
Saatan hyvinkin olla innokkaan yleisön joukossa tällöin!
Tällähetkellä Danny ryhmineen viihdyttää meren aalloilla risteilijöiden estradeilla.Laineet olkoon leppoisat ja rytmit rivakat!
|
