KUKKAISTYTTÖ VIHDOINKIN KUNNON VERSIONA!

1Kari Heiskanen on elävöittänyt ja muokannut Sawn PYGMALIONISTA kukoistavan version, josta kirjailija itsekin olisi taatusti ylpeä!

Kari Heiskanen on ehdottomasti osannut parhaiten käsitellä George Bernard Shawn PYGMALION tarinaa tehdessään ”KUKKAISTYTTÖÄ” Kaupunginteatterin pienelle näyttämölle.(Ensi-ilta 28.1.)
Heiskanen on saanut muokattua suomennoksessaan ja ohjauksessaan Shawn aikansaeläneestä ja piinallisen ärsyttävästä tekstistä pois kaiken (minua) raivostuttavan, onnistunut kasvattamaan tekstin kukoistukseen ja tehnyt esityksestä parhaan version, jonka olen ikinä nähnyt!

Kari Heiskanen itse on myös mielenkiintoinen ja raivostuttavan ihana Henry Higgins, jossa on luonnetta ja potkua kosolti enemmän, kuin aikaisemmissa näkemissäni aneemisen yksipuolisissa Higginseissä.

Anna-Maija Tuokko on suloisen raikas ja räväkkä Eliza Doolittle, joka vääntää slanggia brittiläisessä jälkiviktoriaanisessa atmosfäärissä. Heiskasen hauska oivallus on siirtää osa nykypäivää niin asenteissa, kuin esitystavassakin, keskelle vanhoillista puritaanisuutta ja homma toimii elävällä tavalla.

Täydellisesti näyttämöllä syttyvä Pertti Koivula Elizan ketkuna isänä varastaa hetkittäin koko shown.

Rikkaita ja köyhiä tulkitsevat edellisten lisäksi:

Seppo Halttunen, Ritva Valkama/Leena Rapola, Marjut Toivanen, Helena Vierikko, Aino Seppo, Antti Timonen, Joachim Wigelius, Matti Olavi Ranin, Helena Haaranen, Pekka Huotari ja Juha Jokela)

Vanha KUKKAISTYTTÖ -tarina saa siis ihan uudet turpeet alleen ja mehevän kasvualustan.
Ensi-illassa tosin viritettyä tunnelmaa muserteli liepeistään lavastus ja hienoinen esityksen keskeneräisyyden tila.
Näyttelijät tuntuivat välillä hukkaavan itsensä ja oli hetkiä, jolloin näytti siltä, ettei oikein kukaan tiennyt mistä ovenlävestä rynnätä sisään tai ulos ja millä hetkellä.
Pakkilaatikkomainen lavastus oli jotenkin lavaste lavasteen sisällä, eikä tuntunut istuvan pienen näyttämön ilmapiiriin.

Puuduttavalta tuntuu myös videokuvan käyttö, jota nykyään tungetaan ihan jokaiseen toteutukseen jokaisessa teatterissa. Se on kiva lisä – ja hetkittäin toimii myös tässäkin esityksessä – mutta videojippoihin myös turtuu ja kyllästyy aika nopeasti.

Tilan ja kansanpaljouden tuntua kuvan mukaanottamisella tosin pystytään luomaan, mutta ylipäänsä joskus sen videokameran voisi jättää suunnitelmista pois.