| |
|

Viidennenlinjan kiinalainen ei ulospäin näytä muutakuin vaatimattomalta kuppilalta. Siksipä sisään astuessaa hämmästyy jonkinverran, kun huomaakin perinteisen kivijalkakuppilan sijasta kulkeutuneensakkin aivan varteenotettavan tunnelmalliseen kiinalaiseen ravintolaan.
Koristeineen, tauluineen ja lyhtyineen KEN YAU kilpailee tasaväkisenä minkä tahansa eurooppalaisen kaupungin kiinalaisfiiliksistä.
 Arkisin lounaiden hinnat ja monipuolisuus tuovat kalliolaisten päiväruokailuun varteenotettavan vaihtoehdon. Henkilökohtaisesti en tiedä, kuinka paljon asiassa on kuvittelua ja kuinkapaljon totta, mutta “kiinalaisittain” valmistetut kasvikset ja riisi tuntuvat tekevät stressivatsallekkin hyvää. Bambunvarret ja pähkinät maistuvat kaiken muun keralla herkullisilta. (Pähkinät tai muut voi toki ohittaa, jos ne tuottavat allergiaoireita!)
Ateriavaihtoehtoina on mm. kanaa, porsasta ja nautaa erivolyymisilla maustekastikkeilla. Arkilounaiden vaihtoehdot tuntuvat ainakin minusta vielä houkuttelevammilta kuin viikonloppujen ja arki-iltojen a la carte ruuat. Eikä se, että lounashinnat ovat muutaman euron edullisempia a la carteen verrattuna ole huono asia sekään! A la Carte hinnoista vähennetään “take away” annoksista 10%. KEN AYAUssa on A-oikeudet ja erikoisuutena kiinalaista olutta: III -olut Tsing tao ja IV-olut Zhujiang maksavat tällähetkellä 4€/ pullo.
 Mikä myös on varmaa kaikkiin annoksiin sisältyy ruokaa niin paljon, että yhdestä annoksesta söisi vatsansa täyteen kaksikin normaalinälkäistä kulkijaa. Annokset tuodaan pöytään vadeilla ja riisi omassa kulhossaan, kuten asiaan kuuluu.
Myös rauhallinen hiljainen tunnelma on kiireisellekkin ruokailijalle ihana stressinpoistohetki. Jos ruokiksella täytyy valita meneekö kuuntelemaan piinalliseen ns.pikaruokalaan, kuinka kassakone ja ranskanperunakeitin piippaa, pikkulapset parkuu, hampurilaiskokki kiljahtelee ja pallomeri kohisee, vai istahtaako syvänpunaiseen lohikäärmeposliinin maailmaan lempeän ruuan ja tyylin keskelle, ei valinta varmaan ole kovinkaan hankala?
Kiinalaisravintoloissa on mielestäni myös se hyvä puoli, että henkilökunta käyttäytyy aivan erilailla kuin muunlaisissa ravintoloissa! Kummallisella tavalla he ovat paikalla aina tarvittaessa, toimivat nopeasti ja ystävällisesti, mutta samalla he ovat taka-alalla ja antavat asiakkaan olla “rauhassa” tämän niin halutessa. KEN YAUssakin saa tätä ajatuksenomaista hienovaraisen asiallista palvelua, jossa tuntee olevansa tervetullut ja tärkeä. Samalla kuitenkin ravintossa ruokailuhetki on omaa rauhaisaa aikaa, tai oman kumppanin tai seurueen kanssa keskustelua. Kiinalainen ravintola ei stressaa mieltä, eikä vatsaa!
RAVINTOLA KEN YAU Viides linja 16
Puhelin: 09 7733238
|
|