| |
|
Pieni Suuri Oluthuone 2.Linjalla pärjää perusolutmestoille ja rökittää
tarjonnallaan ja omalla tyylillään. Skebaclubi illat vetää huoneen
täyteen musiikin ilmaisuvoimaista jengiä.
Moni stadilainen olutravintola kehaisee rehvakkaasti olevansa
”erikoisolut” -mesta sillä meriitillä, että raflan hanasta saa yhtä
tsekkiläistä olutta ja pullotettuna toista...!
OLUTHUONE POIROTTI on siis oikein moninkertainen ”erikoiserikoisolut”
-mesta, koska Poirotissa myydään noin viittäkymmentä (50) erilaista
ulkolaista olutta, joista osaa ei saa mistään muualta stadissa.
Poirotti myös vaihtelee laatuja ja merkkejä menekin ja kysynnän mukaan, sekä rohkeasti kokeilee uusia merkkejä.
”Sehän oli kuin hyppy tuntemattomaan!” tokaisee Juha Jurvanen
rohkeusteemaan sopivalla tavalla kertoessaan ensimmäisestä vuodestaan
osoitteessa 2.Linja 15.
”Ensimmäiseen kolmeen viikkoon tänne ei edes eksynyt yhtään
naisasiakasta!” Jurvanen taas muistelee ravintolan ensivuoden ajan
naisten rohkeudenpuutetta.
Helmikuussa 2005 OLUTHUONE POIROTTI viettää tunteikasta ja riehakasta
1-vuotis synttärijuhlaa 17-23.helmikuuta. ( 19 pvä esiintyy
esimerkiksi Dingosta tuttu Jonttu Virta!)
”Nyt kun toinen vuosi käynnistyy Poirotille, tunnelmat on ihan toiset
ja vakioasiakaskunta löytynyt ja muodostunut. Naisten ja miesten määrä
on balanssissa, eli siis naisetkin on löytäneet tämän mallaswhiskien ja
oluiden maailman oikein kiitettävästi. Noin puolet asiakaskunnasta on
Kalliolaisia, loput tulee kaukaakin....Porvoosta, Karjaalta ja Lahdesta
käy vakioasiakkaita. Ja se on tosi mukavaa!”
Alunperin Poirotti perustettiin dekkarihenkiseksi (Salapoliisi Hercule
Poirot!) belgialaistyyppiseksi euroraflaksi hurjalla uskalluksella
keskelle halvasta oluestaan kuuluisaa Kalliota.
Tyylissään Poirotti on pysynyt.
Hinnoilla ei kikkailla, mutta laadulla ja erikoisuuksilla kyllä.
Oluitten aatelia ja makujen vivahteita tumman ja vaalean mallasjuoman kuohuisessa maailmassa nautitaan joka ilta.
Toki viinejä, siidereitä ja muitakin juomia löytyy.
Mutta yllättäen ei-oluen ystäväkin voi hurataa tolaltaan kroolatessaan oluttyrskyissä.
Hanasta soljuu lasiin viininoloista, kirkkaan punaista juomaa, joka jo
lasiin laskeutuessaan tuoksuu huumaavasti kotoiselle ja tutulle
tuoksulle, jonka aivot rekisteröivät herukaksi.
Kyse on kuitenkin ehdasta oluesta, Lindemans Cassiksesta, joka vetää
suupielet autuaaseen hymyyn ja silmät ”killiin” suloisella maullaan.
Muitakin ”mausteoluita” löytyy, niitten maltaanmakuisten lisäksi.
Suomen Mallas -Whisky Seura ja lukuinen joukko seurattomia aromisen ja
aatelisen mallaswhiskyn kannattajia taas arvostaa yli kaiken Poirottin
noin kymmenen arvowhiskyn valikoimaa.
Osa tämän aistinautinnon arvostajista nauttii nautintonsa savutta,
mutta osa tahtoo lisäterästykseksi kuubalaisia tuoreita laatusikareita,
joita Poirotista myös voi ostaa.
Nautinnoilla on arvonsa ja paikkansa.
Keskiverto Poirotin asiakas onkin Juha Jurvasen mukaan 30-40 vuotias aistinautintoa hakeva elämää arvostava nautiskelija.
Moni asiakkaista tietää veitsenterävästi oman makunsa ja seuraa
järkkymättä sitä, mutta osa asiakkaista toivoo ja odottaakin
henkilökunnalta vihjeitä, elämyksiä ja ehdotuksia juoman suhteen.
Ja sehän Poirotissa onnistuu vallan mainiosti, koska baaritiskin
palvelevalta puolelta löytyy mukavia ja sosiaalisia ihmisiä,
ihmistuntemusta ja roppakaupalla hyvien juomien tuntemusta, sekä taitoa
löytää juomaa kaipaavalle persoonalle ehkäpä juuri se oikeista
oikein juoma lasiin.
Pientä palanpainiketta Poirotti tarjoaa myös juomien seuraksi.
Listalta löytyy ainakin juustolautasta ja lammasmakkaraa, mutta Poirot
pidättää oikeuden muunnella mainiota ja yllätyksellistä
murkinalistaansa aina sillointällöin.
Yllätyksellisyyttä Poirotissa kokee myös ohjelmatarjonnassa.
Monesti on kaikenlaista muhevaa tiedossa ja ainakin jokaisena
maanantaina klo 19-22 SKEBACLUBI tarjoaa ainutlaatuista ja aina
erikoista musiikki fiilistä.
Silloin Kallion ja muittenkin mestojen musiikki-ihmiset löytävät tiensä
Poirottiin soittamaan fiilispohjalta ja kuulijoita ja musikantteja
riittää.
Naismuusikoitakin esiintymässä ja jammailemassa käy, mutta lisä female- muusikoissa ei pilaisi belgialaishuoneen tunnelmaa!
”Musiikkia tulee ihan laidasta laitaan...rockista tunnelmallisempaan.
Jos joku sellainen määritelmä pitäisi Skebaclubi-ilta musiikista
vetäistä, se olisi ehkä jotain tuollaista ”American-Folk” tyyppistä
irrottelua. Mutta joka ilta on erilainen....koskaan ei tiedä mitä on
tulossa! Täällä on kuultu ihan mahtavia sessioita ja tunnelmaa kyllä
riittää!”

Vuosi 2005 tuo remontin Poirotin taloon ja herättää epävarmuutta kesäterassin avoimmuudesta.
Periaatteessa Poirotilla on 12 paikkainen terassi ja remontti tuo
todennäköisesti katetunterassin- tyyppistä ratkaisua tulevaisuudessa
Poirotin ulkoasuun. Remontin alkamisajankohta ja eteneminen ratkaisee
terassin aukaisun, mutta huhtikuuksi tätä kevättapahtumaa kovasti
odotellaan.
Varmaa on kuitenkin se, ettei Poirotti joudu sulkemaan oviaan ja
hanojaan, eikä sammuttelemaan sikareita remontin vuoksi. Mahdollisista
remontin esteettisistä haitoista huumorimielinen Juha Jurvanen
(monsieur Poirot itse!) toteaa:
”Jos talo ja ravintola peitetään ja joudutaan jonkinmoisen pussin
pimentoon tänne, ei auta kuin rakentaa tuohon kadulle ravintolaan
sisäänjohtavaksi jonkinmoinen tunneli. Se on kai se ”eurotunneli”
sitten?”
Lisää Poirotista.
|
|