Vitsit, viihde ja huumori – nettipelejä parempaa viihdettä

Elelipä kerran metsässä orpo jänönen ja orpo käärme. Ne kumpikin sattuivat olemaan syntymästään sokeita.

Eräänä päivänä jänö oli tapansa mukaan hyppelemässä ympäri metsää ja käärme oli luikertelemassa ympäri metsää, kun jänömme kompastui käärmeeseen ja kaatui.Tämän seurauksena tietysti käärmekin kolhiintui.

”Voi hyvä tavaton”, sanoi jänö, ”Olen kamalan pahoillani! En tarkoittanut satuttaa sinua. Olen ollut syntymästäni saakka sokea, enkä näe eteeni. Itse asiassa, koska olen myös orpo, en edes tiedä mikä minä olen.”

”Ei se mitään”, käärme vastasi. ”Itse asiassa minä olen myös syntynyt sokeana enkä koskaan tuntenut äitiäni. Entäpä jos minä luikertelisin päälläsi ja yrittäisin selvittää mikä sinä olet.”

”Voi, sepä vasta olisi ihanaa!”, vastasi jänönen. Niinpä käärme luikerteli jänön ympärillä tunnustellen ja sanoi:

”Hmm,sinua peittää pehmeä turkki; sinulla on hyvin pitkät korvat, nenäsi nykii ja sinulla on pehmeä hännän tupsukka. Sanoisin, että sinä olet melko varmasti jänöpupu.”

”Oi kiitos! Kiitos!”, hihkui jänönen.

Sitten jänönen ehdotti käärmeelle: ”Entäs jos minä tunnustelisin sinua käpälölläni ja auttaisin sinua samalla tavalla kuin sinä autoit minua.” Niinpä jänö tunnusteli käärmettä joka puolelta ja sanoi sitten:

”Jaa, sinä olet lipevä ja niljakas ja sinulla on kaksihaarainen kieli… ei korvia, ei selkärankaa eikä palleja. Sanoisin, että olet melko varmasti joko esimies tai mahdollisesti jopa ylempää johtoa ellet peräti kansanedustaja tai ministeri.


Kansan ja johtajan suhteet ovat aina olleet selvät. Aivan kuin bussimatka.

Yksi ohjaa ja muut vapisevat.


Ikäneito

Ikäneito tuli Alkoon ostamaan viiniä. Kun hänen oli vaikea päättää, mitä ostaa, myyjä yritti auttaa.

– Minkä kanssa sitä juodaan, tiedusteli viinakauppias?

– Talonmiehen kanssa.


Mikä rakennus on sellainen, johon kävellään lottovoittajana ja tullaan ulos kirkonrottana?

-Helsingin rautatieaseman casino. (Lähettäjä: Uhkapeluri.com)


Bussissa kuultua …..

Bussissa soi Eppujen Baarikärpänen eli ”tahdon olla juovuksissa aina sekä maanantaina, tiistaina keskiviikkona ja torstaina”.

Pikkutyttö äitinsä sylissä: Hei tuossa laulussa oli mun tarhapäivätkin!


Lääkärin sanelukoneesta purettua.

Esitiedot: Potilas ei suostu antamaan.

Tulosyy: Ei ole syönyt 3 viikkoon mitään.

Päivässä n 20 pll olutta. Oluen katsoo olevan ainoa itselleen sopiva ravinto. Alkoholin käytön kieltää kokonaan.

Tulosyy: Kaatunut, oikea nilkka humalassa.

Niellessä tuntuu kipua kiveksissä saakka säteillen aina isovarpaiden niveliin.

Oikea kylki tippunut hevosen selästä maanantaina.

Molemmissa lonkissa totaaliproteesit. Muuten ei säännöllistä lääkitystä.

Kaksi viikkoa lyöty takaraivoon kirveellä.

Pitkäaikainen tytär ja ystävä kuolleet lähiaikoina.

Asiallisesti vastaileva hyvin artikuloiva mies. Puhaltaa 4.09 promillea.

Takaraivolla Mersun muotoinen haava.

Potilas kiroilee, kun mahaa painelee, eli saattaa aristaa.

Yleistilaltaan kohtalaisen hyvä nainen.

Potilas katsoo silmiin tutkijaa ja irvistelee symmetrisesti.

Kipsi kaatunut ja haljennut.

Gravidana 15. kuukaudella.

Seurannassa potilas lämpenee.

Desorientoitunut miellyttävällä tavalla aikaan ja paikkaan.

Makaa kukkakaupan edessä ja kouristelee.

Potilaan hoito siirtyy siis A-klinikalle, jossa tavoitteena päästä lääkäripuvuista eroon.

Ollut laserleikkauksessa peräpukamiensa kanssa.

Riisuutuu ja pukeutuu avutta. Kävely on kankeaa erityisesti sukkien ja kenkien osalta.

Potilaamme (synt. -71) on kulkenut paristolla vuodesta -75 lähtien.

Kyseessä 60-vuotias nuorukainen (synt.vuosi -60).

Esitiedot: Potilaan sydänasiat kunnossa.

Ei muista onko ollut autokuskina vai kuljettajana.


Mitä eroa on vessan pytyllä ja Susan Kurosella……

Vessan pytty ei kertavetäisyn jälkeen pulputa puolta vuotta

Ja sit toinen ….

Mitä yhteistä on Susan Kurosella ja taskulaskimella?

Kumpikin jakaa ja kertoo!


– Kummat ovat sivistyneempiä, pesäpalloilijat vai jääkiekkoilijat?

– Pesäpalloilijat. He vaativat aina syöttölautasen.

Jääkiekkoilijat tyytyvät aina kaukaloon.


Jokaisen Finnairin lennon jälkeen koneen kapteeni kirjoittaa virheraportin, jos lentokoneessa on ollut jotain vikaa. Virheraportti annetaan mekaanikoille, jotka huoltavat koneen kuntoon. Kun vika on korjattu, mekaanikot kirjoittavat raportin kääntöpuolelle, mitä he ovat tehneet, ja lentäjät lukevat merkinnät ennen seuraavaa lentoa.

Lukekaa nämä aidot merkinnät, jotka Finnairin lentäjät ovat tehneet vioista ja mekaanikot niiden korjauksista.

Ohjaaja: Vasen sisäpyörä pitäisi melkeinpä vaihtaa.
Mekaanikon vastaus: Vasen sisäpyörä melkeinpä vaihdettu.

Ohjaaja: Koelento sujui muuten hyvin, mutta automaattinen laskeutuminen oli melko raju.
Mekaanikon vastaus: Tähän koneeseen ei ole asennettu automaattista laskeutumisjärjestelmää.

Ohjaaja: Potkurin numero 2 voitelujärjestelmä on epäkunnossa.
Mekaanikon vastaus: Potkurin numero 2 voitelu toimii. Potkurien 1, 3 ja 4 sen sijaan ei.

Ohjaaja: Jokin ohjaamossa on irti.
Mekaanikon vastaus: Jokin ohjaamossa kiinnitetty paikalleen.

Ohjaaja: Tuulilasissa on kuolleita hyönteisiä.
Mekaanikon vastaus: Elävät hyönteiset olivat päässeet loppumaan.

Ohjaaja: Automaattiohjaus laskee lentokorkeutta 200 jalkaa, kun korkeuden pitäisi lukittua.
Mekaanikon vastaus: Minkäs minä sille täältä maasta käsin voin.

Ohjaaja: Vuodon merkkejä oikeassa laskeutumistelineessä.
Mekaanikon vastaus: Merkit poistettu.

Ohjaaja: Radiolaitteistossa uskomattoman kova ääni.
Mekaanikon vastaus: ִäni laskettu uskottavalle tasolle.

Ohjaaja: Kitkalukko lukitsee kaasukahvan paikalleen.
Mekaanikon vastaus: Ehkäpä lukko on olemassa juuri siksi…

Ohjaaja: Arvelen, että tuulilasissa on särö.
Mekaanikon vastaus: Arvelen, että saatat olla oikeassa.

Ohjaaja: Moottori numero 3 puuttuu.
Mekaanikon vastaus: Moottori löydetty oikeasta siivestä lyhyen etsinnän jälkeen…

Ohjaaja: Lentokone käyttäytyy hassusti.
Mekaanikon vastaus: Lentokonetta käsketty ryhdistäytymään, lentämään kunnolla ja olemaan vakavamielisempi.

Ohjaaja: Tutka mörisee.
Mekaanikon vastaus: Tutka ohjelmoitu ääntelemään selvästi.

Ohjaaja: Hiiri ohjaamossa.
Mekaanikon vastaus: Kissa asennettu.


Lehdistä noukittua ……

Mies löi liikuntarajoitteista miestä pankkiautomaatilla.
Otsikko Koti-Kajaanissa 15.1.

Ex-vaimonsa tuolin alla räjäyttänyt vangittiin.
Otsikko Keskisuomalaisessa 17.7 .

Naisen puseron alle tunkeutunut löi miestä tuopilla.
Otsikko Aamulehdessä 13.3.

Tutkijalautakunta kaipaa vielä lisää tsunamikokemuksia.
Otsikko Hämeen Sanomissa 23.2.

Pahoinpitely aiheutti aivovamman ja vei työkyvyttömyyden.
Otsikko Länsi-Suomessa 4.10.

Nainen kestää heikosti peräänajoa.
Otsikko Aamulehdessä 29.1.

Grilliin murtautujat kärähtivät.
Otsikko Hämeen Sanomissa 11.7.

Vessan varastaneita odottaa pyttytuomio.
Otsikko Aamulehdessä 29.5.

Lehmä kuoli.
Otsikko Hankasalmen Sanomissa 29.7.

Kouluruoka aiheetta oppilaiden hampaissa.
Otsikko Kangasalan Sanomissa 3.4.

Hammashoidossa vielä paikattavaa.
Otsikko Kalevassa 12.1.

Päihdetyö vaatii selviämistä.
Otsikko Kalevassa 23.1.

Keskon pääjohtaja selvinnee elokuussa.
Otsikko Aamupostissa 2.5.

Presidentti selviää ehkä vasta ensi viikon lopulla.
Otsikko Helsingin Sanomissa 9.11.

Rattijuoppo kaahasi sataa poliisia karkuun.
Otsikko Warkauden Lehdessä 31.3.

Paikallisjuna kulki aikataulussa. Veturinkuljettajaa epäillään junaliikennejuopumuksesta.
Otsikko Lapin Kansassa 9.5.

Olutrekka ojaan Iissä. Alkoholilla ei ollut osuutta turmassa.
Helsingin Sanomat 4.5.

Linja-autossa oli yli 50 ihmistä. Mukana oli myös kolme opettajaa.
Helsingin Sanomat 14.4.

Valintatalo avaa kirkon kylässä ensi torstaina. Uusittu myymälä poikkeaa ratkaisevasti entisestä.
Otsikko Luoteis-Uusimaassa 11.6.

Eliel Saarisen tien tunneli on kaikkiaan yli puoli kilometriä pitkä. Umpitunnelissa kuljetaan 350 metrin matka.
Helsingin Sanomat 12.10.

Oravan löytyminen ei vielä tarkoita sitä, että niitä pesisi lähistöllä. Se tarkoittaa vain, että kuollut yksilö on liikuskellut alueella.
Savon Sanomat 2.7.

Hakijaryntäys Espoon hautausmaille.
Otsikko Espoon seurakuntasanomat Essessä 11.3 .

Ne, jotka ovat päivittäin jutelleet vainajan kanssa selviävät tablettilääkityksellä.
Savon Sanomat 7.1.

Kuoppakorotus Kuhmon hautainhoitomaksuihin.
Otsikko Kainuun Sanomissa 26.1.

Jollei haudasta oteta yhteyttä, hautaa hoidetaan 25 vuotta veloituksetta.
Turkulainen 28.8.

Malmin hautausmaan liikenne yksisuuntainen.
Ilmoitus Helsingin Sanomissa 24.12.

Esimerkiksi luterilaiset ja ortodoksit elävät monilla itäsuomalaisilla hautausmailla kauniisti rinta rinnan.
Kotimaa 31.10.

Vuodepotilaan syöminen voi olla hankalaa.
Otsikko Sydän-Satakunnassa 8.12 .

Hankasalmen terveyskeskuksen pitkäaikaispotilaat eivät jää syömättä.
Otsikko Hankasalmen Sanomissa 18.2.

Etelä-Karjalan ensimmäinen krematorio tuotantokäyttöön.
Otsikko Etelä-Saimaassa 15.5.

Naistohtorien osuus kaksinkertaistui Tampereella, enemmistö professorinpalleista pysyy silti miehillä vielä kauan.
Otsikko Aamulehdessä 13.9.

Mika Lahti kaatoi keilat naisia paremmin.
Otsikko Helsingin Sanomissa 10.1.

Aivoleikkausten päänavaajalle tunnustuspalkinto.
Otsikko Savon Sanomissa 5.12.

Työkaverinsa rintoja kähminyt sai jättikorvauksen.
Otsikko Ilta-Sanomien lööpissä 5.2.

Iloisten ihmisten elinkauppaa vuodesta 2003!
Ilmoitus Oulu-lehdessä 11.5.

Kauppiaan sydän on lihatiskillä.
Otsikko Kauppalehdessä 23.2.

Napatutkijat kotiin naistenpäiväksi.
Otsikko Karjalaisessa 8.3.

Huonokuuloisten maailmankongressissa huippupuhujia.
Kuulonhuoltoliiton tiedotteen otsikko 13.5.

Eurot näytettiin etukäteen vain sokeille.
Otsikko Aamulehdessä 31.12.

Eläkeläiset tekevät puista lentokonetta mielisairaalan vintillä.
Otsikko Helsingin Sanomissa 18.6.

Seinäjoen Energia suunnittelee miljoonien eurojen polttolaitosta.
Otsikko Ilkassa 20.8.

Kala kulkee ontuen vedestä kuluttajalle.
Otsikko Turun Sanomissa 11.10.

Öljy on peräisin viime kesänä jäihin pudonneesta traktorista.
Keskisuomalainen 28.4.

Oppilaiden tasapuolinen kohtelu epäkohta peruskoulussa ja lukiossa.
Otsikko Itäväylässä 24.6.

Espoolaisen koulun opettaja luki muiden lähettämiä viestejä.
Otsikko Aamulehdessä 29.11.

Humalainen nainen ajoi taksilla.
Otsikko Iltalehdessä 28.1.

Äkillinen tulva vaikeutti autojen kulkua Vammalan Kävelykadulla.
Tyrvään Sanomat 5.8.

Huutokauppa järjestetään poliisilaitoksen takapihalla perjantaina klo 10. Paikalla on kolme näytekusta.
Savon Sanomat 19.11.

Kokenut metsästäjä ei huomannut vaimoaan ampuessaan tiheässä taimikossa riekkoa.
Ilta-Sanomat 24.9.

Lahdessa kuollut ampui poliiseja.
Otsikko Pohjalaisessa 4.8.

Liian pienissä liiveissä rinnat pursuavat kupin reunan yli ja liukuvat ylöspäin selässä.
Iltalehti Online 18.9.

Etelä-Savossa ei liikoja säteile. Alhaisimmat arvot löytyivät Savonlinnasta.
Otsikko Itä-Savossa 7.10.

Päivi Puolukka kantaa karpalomehupaketteja Rajakylän päiväkodin lapsille.
Kuvateksti Kalevassa 10.9.

Miina Kenttä omaa luokkaansa tyttöjen seipäässä.
Otsikko Helsingin Sanomissa 18.8.

Myydään. 2 langatonta lankapuhelinta.
Ilmoitus Helsingin Sanomissa 8.9.

Nyt meiltä tuoreet kastemadot onkimiehille! Kysy lihatiskiltä!
Ilmoitus Kuhmoisten Sanomissa 12.6.

Aiemmin nainen ilmoitti tulleensa pahoinpidellyksi Koivukujalla, jonka tekijöinä oli ollut kaksi outoa miestä. Nainen jätti valheellisen kertomuksen poliisille tämän entisen poikaystävän kehotuksesta.
Raahen Seutu 17.11.

Hän on joutunut mielisairaalaan, koska tappoi 12-vuotiaan äitinsä ja tämän rakastajan.
Kansan Uutiset 27.3.

Vastaaja oli omien sanojensa mukaan turhaan yrittänyt myydä bernhardinkoiraa. Saksanpaimenkoira oli puolestaan hänen poikansa.

Ikaalisten Ampujat panostaa nuoriin.
Otsikko Pohjois-Satakunnassa 16.6.

Lääkäreille ohjeet lapsen pahoinpitelystä.
Otsikko Aamulehdessä 3.2.

Väkivalta parisuhteessa on asia, jonka eteen kannattaa tehdä töitä.
Vantaan Sanomat 22.9.

Sairaankuljettajan arkeen kuuluu väkivallalla uhkaaminen eri muodoissaan.
Pohjolan Sanomat 19.11.

Kymmenen hevosen emäntä myös ravaa itse, ja onpa voittanut Suomen mestaruudenkin.
Itä-Häme 8.3.

Alkosta halutaan piristystä Pöytyän liike-elämään.
Otsikko Auranmaan Viikkolehdessä 3.9.

Lapsena minulla oli housut jalassa koko ajan, mutta kun pojat alkoivat tulla kuvaan mukaan, aloin kiinnittää huomiota ulkonäkööni.
Helena Petäistö TV-maailmassa 37/2002

Ilkka Kanerva panee nyt toivonsa naisiin.
Otsikko Ilta-Sanomissa 8.8.

Miehet ovat tavallisen näköisiä nuoria miehiä. Havainnoista voi ilmoittaa lähimmälle poliisille.
Helsingin Sanomat vankikarkureista 26.7.

Virkoja ei lakkauteta, vaan ne vähenevät luonnollisen poistuman kautta. Virkojen vähentymistä tapahtuu, sillä toista koulutoimenjohtajaa ei aiota täyttää, vaan lopettaa se.
Hangon lehti 13.10.


Pikku-Ville seisoi isänsä kanssa tavaratalon kassajonossa. Heidän edessään jonotti noin 130-kiloinen matami.

Kun rouvan käsilaukussa oleva kännykkä alkoi piipittää, Ville kuiskasi:

– Varo, nyt se peruuttaa!